Kirkasta ja välähtelevää

Lapsuuden viattomuudesta heijastuu tarkka näkymä muoviseen maailmaamme Finlandia-palkitun kirjailijan koskettavassa romaanissa. Tamperelaislähiössä eletään 1970-luvun taitetta, ja ihmisten kulutustottumukset muuttuvat. Muovi saapuu säihkyen sekatavarakauppaan jogurttipurkkien, ämpäreiden ja polyesterin muodossa, auttaa kauppiaita pakkaamaan elintarvikkeita ja tehdasta tahkoamaan lisää ihania tavaroita. Reetta ja Petri tarkkailevat lastensilmin lähiön ihmisiä, ja eri henkilöiden kautta avautuu liikuttava kuva ajasta, jolloin katse kohti tulevaa on kirkas. Mutta kepeys ja luottavaisuus näyttävät myöhemmin erilaisilta, muovin kiiltävän ja viattoman pinnan alla lymyää tekojemme painavuus.

Tekijältä

Melkein neljä vuotta sitten raapustin ensimmäisen työsuunnitelman, josta monien vaiheiden jälkeen kehkeytyi romaani Kirkasta ja välähtelevää. Olin yhtäkkiä oivaltanut, että nykyinen elämäntapamme on oikeastaan kaikesta velkaa muoville ja että juuri minun sukupolveni on nähnyt muovin maailmanvalloituksen ja sen mitä siitä on seurannut. Olen lapsena käynyt äidin asioilla sekatavarakaupassa ja ostanut irtomaitoa teräskannuun, pennin nalleja paperipussiin ja puoli kiloa jauhelihaa, jota kauppias jauhoi lihamyllyssä paistikimpaleesta. Juuri mikään ei ollut valmiiksi pakattua, paitsi Elovena-kaurahiutaleet ja Costa Rica-kahvi. Jos ostoslistalla oli juustoa, kauppias leikkasi itkevän palan valtavasta tahkojuustosta.

Kun muovitulva vyöryi Suomeen 1970-luvun taitteessa, perässä tulivat myös ensimmäiset automarketit ja lähiöiden ostoskeskukset. Autot yleistyivät. Suurta itsepalvelumarkettia ei voisi kuvitellakaan ilman muoviin pakattuja eineksiä, vihanneksia, leipiä ja leivonnaisia. Muovin ansiosta pienissä lähikaupoissa tarvitaan vain vähän työvoimaa, joku istumaan kassalla. Muoviin pakattujen einesten ja puolivalmisteiden ansiosta äidit alkoivat käydä töissä kodin ulkopuolella. Muovi on ollut yltäkylläisyyden ja tasa-arvon airut, joka on sittemmin saanut laaja-alaisen ja tiheän varjon, merien kammottavat jätepyörteet.

Ensimmäisissä automarketeissa kaikkea oli vielä suhteellisen vähän – vain yhtä merkkiä perunalastuja, Ahvenanmaalla valmistettuja Taffel-sipsejä, jotka lanseerattiin 1969. Ei tarvinnut tuhlata aikaa valitsemalla tuotteita lukemattomien toistensa kanssa kilpailevien merkkien tulvassa. Maito pakattiin litran muovipusseihin, joita varten oli suunniteltu muovinen kannu. Automarketin kylmäkaapeista ei tainnut löytyä muiden meijereiden maitoa, vain punaista ja sinistä Valion maitoa, eikä nykyistä kasvipohjaisten tuoteiden valikoimaa vielä ollut. Olimme vasta siirtymässä kulutusyhteiskuntaan, kuluttajakansalaisiksi.

Pienten sekatavarakauppojen aika merkitsi yhteisöllistä elämää. Tietoa naapureiden asioista välittyi kaupan tiskin yli ja rintamamiestalojen orapihlaja-aitojen yli. Kaikki tunsivat toisensa, ainakin lapsuuteni Huikkaalla ja Hakametsässä. Yhteisöllisyyden romuttuminenkin liittyi ainakin osaksi muoviin. Kun ostoksia ei enää tehty sekatavarakaupassa vaan automarketissa, ostokset ja niistä välittyvä sosio-ekonominen status havaittiin anonyymisti, toisilleen tuntemattomien ihmisten muodostamassa kassajonossa.

Oivallukseni myötä tajusin, että minulla oli käsissäni suurenmoinen romaanin aihe. Henkilöt, joita teoksessa on monta, ilmestyivät vähitellen kuvaan. Jotkut ovat saaneet inspiraatiota lapsuuteni tyyppigalleriasta, jotkut eivät. Silti ne ovat täysin fiktiivisiä.